Bushnell Candace & Cotugno Katie - Tyttönä olemisen säännöt

Hei tyttö! Sinusta on mihin vain, kunhan noudatat paria sääntöä...

Marinin elämä on hyvällä mallilla: hänellä on urheilullinen poikaystävä, ja hän toimittaa bestiksensä kanssa koulun lehteä. Tulevaisuudessa siintävät jo journalistiikan opinnot huippuyliopistossa, ja niihin Marinia kannustaa myös hänen äidinkielenopettajansa herra Beckett. Komean opettajan kehut tuntuvat imartelevilta, mutta viaton ystävyys johtaa yllättäen suudelmaan. Marin säikähtää ja potee syyllisyyttä mutta päättää lopulta ottaa asian rohkeasti puheeksi. Siitä alkaa Marinin kamppailu totuuden puolesta, sillä kaikki eivät suinkaan usko häntä. Hämmästys, pettymys ja kiukku purkautuvat paperille sanoina, jotka koulun ja maailman on aika kuulla.

Tammi
Marin on kunnianhimoinen lukiolainen, jonka tähtäimessä ovat opinnot arvostetussa yliopistossa. Välikohtaus äidinkielenopettajan kanssa alkaa kuitenkin asettaa esteitä Marinin polulle, ja hän saakin pian huomata, että tyttönä olemiseen kohdistuu yllättävän paljon kirjoittamattomia sääntöjä. 
Toissapäivänä sattui sopivasti olemaan kansainvälinen tyttöjen päivä, ja siihen teemaan tämä kirja osuu erittäin hyvin. Tyttönä olemisen säännöt nimittäin käsittelee muun muassa niitä tilanteita, joissa tyttöihin ja naisiin kohdistetaan epätasa-arvoisia odotuksia ja vaatimuksia.

Oli suorastaan turhauttavaa lukea tätä kirjaa - niin hyvin se onnistui kuvailemaan sitä epäreiluuden tunnetta, johon jokainen nuori ja miksei vähän vanhempikin joskus elämässään törmää. Yksi lukuisista esimerkkeistä on se, miten kirjassa tuotiin esiin koulujen pukeutumissäännöt, jotka vaikuttavat kovin mielivaltaisilta ja erityisesti naispuoleisiin opiskelijoihin kohdistuvilta. Hameen täytyy olla sentilleen oikean mittainen, olkapäät eivät saa näkyä, sukkahousuja on käytettävä.. Yleensä perusteluksi annetaan se, että paljas iho häiritsee miespuolisia opettajia ja opiskelijoita. Nämä ongelmat lienevät tosin olevan kaikista ajankohtaisimpia nimenomaan Yhdysvalloissa, josta kumpikin kirjailija on kotoisin. 

Luin hiljattain hyvin vastaavankaltaisen teoksen, Vanessan, mutta siinä opettajan ja oppilaan välinen suhde oli pidemmän groomingin tulosta ja jatkui myös pitkään. Kirjat eroavat toisistaan myös siinä, miten päähenkilö suhtautuu tapahtuneeseen. Vaikka myös Vanessa kyseenalaistaa toisinaan opettajansa teot, hän ei suoranaisesti halua kertoa tilanteestaan kenellekään ja jopa jossain määrin suojelee hyväksikäyttäjäänsä. Marin sen sijaan järkyttyy, kun hänen äidinkielenopettajansa Bex suutelee häntä yllättäen. Marin tuntee tapahtuneesta syyllisyyttä, mutta tunnistaa selvemmin opettajansa ylittäneen rajat ja myös kertoo tästä toiselle auktoriteetille. 

Opettaja käyttää hyväkseen asemaansa ja tekee kaikensa peittääkseen jälkensä, kun Marin sitten kyseenalaistaakin hänen tekonsa. "Minusta tuntuu, että siinä ehkä tuli jonkinlainen väärinymmärrys, ei sen kummempaa", mies toteaa vähätellen. Myös muilla aikuisilla on vaikeuksia uskoa nuoren tytön sanoja. "Voisiko mitenkään olla mahdollista, että tulkitsit tapahtuneen väärin?", kysyy koulun rehtori. Jopa koulutoverit vitsailevat tytön kustannuksella ja levittävät hänestä ilkeämielisiä juoruja. Onneksi Marin ei kuitenkaan ole yksin, sillä hänen elämästään löytyy myös sellaisia ihmisiä, jotka antavat hänelle täyden tukensa. 

On tosin tarpeen mainita, että myös Marinilla on omia ennakkoluuloja muita kohtaan. Hän päätyy perustamaan feministisen kirjakerhon, ja kun miespuoleinen oppilas Gray haluaa liittyä mukaan, Marin arvelee hänestä heti pahinta ja hyökkää sanallisesti häntä vastaan. Hän ei usko, että Gray voisi olla aidosti kiinnostunut kirjapiirin teemasta. Tämä on hyvä muistutus siitä, että vastakkainasettelu ei edistä ymmärrystä vastapuolten välillä - sikäli mikäli minkäänlaisia vastakkaisia osapuolia edes kannattaa alkaa keinotekoisesti luomaan. 

Tyttönä olemisen säännöt on hyvä kirja luettavaksi sekä nuorille aikuisille että ihan aikuisille. Kirja toimii rohkaisun sanoina kaikille niille, jotka epäröivät kaikkien yhteiskunnan asettamien sääntöjen ristitulessa. Se kannustaa oman äänen löytämiseen ja rajojen asettamiseen. Samalla se myös herättelee muistamaan, miten tärkeää on, että nuoria kuunnellaan ja tuetaan. 

Arvosana: * * * ½ 

Lotta-Liisa Joelsson - Nailpolish.avi

"Netissä leviää levottomuutta herättävä video, jolla nuori tyttö lakkaa kynsiään. Paljon tietokoneiden parissa aikaa viettävä Patrik tulee ladanneeksi videon koneelleen ja huomaa, että siitä ei niin vain päästäkään eroon. Samaan aikaan Patrikin elämänkumppani Johan perii tädiltään talon syrjäseudulta ja pariskunta jättää kaupungin taakseen. Vähitellen Patrik uppoutuu yhä syvemmälle videon taustojen selvittämiseen tor-verkon foorumeilla, ja uudessa kotipaikassakin hän näkee pahaenteisiä olentoja..."

Karisto

Mediassa puhutaan ahdistavasta viraalivideosta, jolla tyttö lakkaa kynsiään punaisella kynsilakalla. Patrik haluaa tietää, mistä videossa on oikein kyse, ja lataa sen omalle tietokoneelleen. Kerran koneeseen käsiksi päästyään video alkaakin elää aivan omaa elämäänsä, eikä sen tuhoaminen vaikuta onnistuvan millään keinoilla. Mutta kuka ihme on videolla esiintyvä tyttö? Mistä videossa on oikein kyse?

Koska juuri pääsin edellisessä postauksessani toteamaan, etten juurikaan lue kauhua, niin eikös looginen jatkumo sille olekin lukea toinen kauhukirja heti perään. :) Vieläpä lisää kotimaista kauhua! Kirja oli sen verran lyhyt, että minua epäilytti etukäteen, saadaanko näillä sivumäärillä rakennettua tarpeeksi vetävä ja eheä tarina. Kauhukertomuksiahan on toisaalta perinteisesti kerrottu tehokkaasti hyvinkin tiiviissä muodossa, ja netissä liikkui jopa aikanaan jonkinmoinen kahden lauseen kauhutarinan haaste. Siihen nähden tarinan pituus ei suinkaan ollut ongelma.

Kirja oli nopealukuinen ja selkeä, mutta ei nyt kokonaisuutena erityisesti sykähdyttänyt suuntaan tai toiseenkaan. Juonen rakentuessa ehdin kyllä jo pelätä vaikka minkälaisia brutaaleja asioita tapahtuvaksi, mutta lopulta kirja vain jotenkin.. loppui. Viimeisessä luvussa tapahtuu yhtä aikaa paljon mutta kuitenkin niin kovin vähän. En voi sanoa, että kirjan päätös olisi ollut erityisen tyydyttävä. Paljon asioita jää myös vaille vastausta, kuten esimerkiksi se, keitä ovat ne pimeillä foorumeilla kirjoittelevat henkilöt, jotka vaikuttavat olevan täysin pakkomielteisiä Nailpolish.avi-videosta. 

Näin jonkun muun verranneen tätä hyvin perinteiseen kauhuun ja toteavan, että kirjailija on kyllä kauhuklassikkonsa lukenut. Niin kuin jo mainittu, luen kauhua sen verran harvoin, ettei minulla ole tälle kovin vahvoja vertailukohteita, eikä ehkä tosiaan sellaista genretietoutta, jonka pohjalta olisi helppoa sanoa onko tämä nyt sellaista hyvää vai latteaa kauhua. En tiedä, jäävätkö vastaavankaltaiset tarinat yleensäkin hyvin epämääräisiksi ja jääkö lukijan mieleen lopussa enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. 

Kaiken kaikkiaan kuvailisin Nailpolish.avia melko harmittomaksi tapaukseksi. Olisi epäreilua sanoa sitä huonoksi kirjaksi, enkä harkinnut missään vaiheessa lukiessani jättäväni sitä kesken - mutta ei se ole myöskään sellainen kirja, jota muistelisi vielä pitkän ajan jälkeenkin. Kirjoitan tätä nyt viikko lukemisen jälkeen, eikä minulle jäänyt erityisen paljoa käteen. Voisin arvella, että joku kevyehköön kauhuun suuntautuva lukija nauttisi tästä minua enemmän. Harkitsin arvosanan pudottamista epätyydyttävän lopun takia, mutta se olisi tuntunut jo liian isolta pudotukselta. 

Arvosana: * * *

Ps. Ilmeisesti Nailpolish.avi oli saman kauhuromaanikilpailun satoa kuin edellisessä postauksessa arvostelemani Vieraat, joka myös kiilasi itsensä kisan voittoon. Nailpolish.avi sen sijaan nappasi itselleen kunniamaininnan! 

Johanna Sinisalo - Vieraat

"Kuusivuotias Sissi viiltää itseään päiväkodissa saksilla ja hänen vanhempiensa maailma järkkyy. Siirin ja Essin perheessä lähes kaikki on siihen mennessä sujunut mallikaasti: on kaksi kaunista lasta, tyttö ja poika, ja molemmat vanhemmat menestyviä uranaisia. Lääkärintarkastuksessa selviää, että Sissillä on vanhempikin haava. Miksi lapsi oireilee itseään vahingoittamalla? Vai suojeleeko hän vammojen aiheuttajaa?"

Karisto

Sissin hermonpäitä kutkuttelee. Shhrshh. Rhhhh. Hänestä tuntuu, kuin joku - tai jokin - yrittäisi puhua hänelle näiden kummallisten tuntemuksien kautta. Ikäisekseen poikkeuksellisen nokkela Sissi alkaa selvittämään äänien todellista lähdettä salassa vanhemmiltaan, joiden huomio on muutenkin jossain aivan muualla: Essi on keskittynyt omaan kahvilabisnekseensä ja Siiri on huolissaan Sissin pikkuveljen Luukaksen puheenkehityksen viivästymisestä. Vaan kenestä etsitään syyllistä silloin, kun Sissi jää kiinni viiltelystä sakset kädessään? 

En yleensä lue pahemmin kauhua. Satuin kuitenkin törmäämään Vieraat -teokseen (yllätys yllätys) kirjastossa varauksia käsitellessäni. Kiinnostuin, kun huomasin sen olevan kauhuteos Johanna Sinisalolta, joka minun muistikuvissani on tähän asti kirjoittanut enemmän scifi- ja fantasiahenkistä kirjallisuutta. Kauhu tuntui mielenkiintoiselta aluevaltaukselta, ja myös takakannen kuvaus vaikutti erittäin lupaavalta.

Missään vaiheessa lukiessani en oikein tiennyt, mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. En pitkään osannut varmaksi sanoa, pelataanko tässä nyt puhtaasti psykologisella kauhulla vai onko kuvioissa mukana myös yliluonnollisia elementtejä. Ehkä tässä oli osa kirjan viehätyksestä - sellainen raastava epävarmuus siitä, mihin tässä oikein joudutaan. Sillä tavoin tarina myös piti minua otteessaan aivan viimeisille sivuille asti. Sinisalon kirjoitustyyli on yksinkertaisesti piinaavan koukuttava. Lisämausteen tähän toi se, että tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiini Tampereelle. 

Kirjan hahmot ovat melkoinen pala purtavaksi. Essi on karikatyyri sellaisesta itsekeskeisestä "minä minä"-henkilöstä, joka jyrää muut mielipiteineen ja jonka lapsissa ei voi olla mitään moitittavaa. Siiri puolestaan on hieman neuroottinen uhriutuja, jonka kaikki huomio menee hänen poikansa puhumattomuudesta huolehtimiseen. Kirjassa eletäänkin selkeästi rakkauden ensihuuman haihtumisen jälkeistä aikaa, jossa normaali arki lyö vasten kasvoja ja koko perheen tarpeiden huomiointi osoittautuu haastavaksi. Essi ja Siiri ovat kaiken kaikkiaan hyvin dysfunktionaalinen pari, mikä osaltaan johtaa tapahtumat hyvin karuun päätökseensä. 

Tunsin oloni usein hyvin epämukavaksi tätä kirjaa lukiessani, mikä lienee ollut tarkoituskin. Tapahtumia seurataan vuorotellen Essin, Siirin ja Sissin näkökulmista, ja etenkin Sissin ajatuksia lukiessani pelkäsin aina, millaisen suunnan tarina seuraavaksi ottaa. Lapsen näkökulma kun on yhtäaikaa niin kovin viaton - ja niin kovin pahaenteinen. 

Arvosana: * * * *

Kate Elizabeth Russell - Vanessa

2000. Älykäs, kunnianhimoinen ja jo kovasti aikuisuutta tavoitteleva Vanessa rakastuu 42-vuotiaaseen äidinkielen opettajaansa niin kuin vain 15-vuotias tyttö voi rakastua. He aloittavat suhteen, jossa mikään ei ole vain mustaa ja valkoista. 

2017. #MeToo-liike räjähtää maailmalla. Vanessan entistä opettajaa syytetään sopimattomasta käytöksestä. Vanessa ei tiedä pysyäkö hiljaa ja siinä uskossa, että kaikki tapahtui hänen omasta tahdostaan vai uskaltautuako katsomaan menneisyyden tapahtumia kriittisesti. Mutta miten Vanessa voisi kieltää ensirakkautensa? Onko edes mahdollista, että mies, jota hän rakasti - ja joka väitti palvovansa vain häntä - olikin jotain ihan muuta?

Vanessa oli minulle kenties tämän syksyn odotetuin teos, eikä se pettänyt! Sitä on kutsuttu modernin ajan Lolitaksi, ja se on myös ilmeisesti herättänyt jonkinsortin keskustelua siitä, kuka saa kirjoittaa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tätä tekstiä kirjoittaessani Lolita keikkuu itseasiassa blogini luetuimpien päivitysten listalla ensimmäisellä sijalla. Lolita muodostuu myös tärkeäksi motiiviksi Russellin kirjassa: nuori Vanessa saa kirjan lahjaksi äidinkielen opettajaltaan ja alkaa tunnistaa siitä oman elämänsä kulkua, mutta etsii myös vakuutta sille, että kaikki hänelle tapahtunut merkitsi todella jotakin. Että hänen opettajansa Jacob Strane todella oli rakastunut häneen, 
"En todellakaan olisi tehnyt mitään, ellet olisi ollut niin halukas, Strane sanoi kerran. Väite kuulostaa harhaiselta. Voiko nuori tyttö haluta sitä, mitä hän teki minulle? Mutta hän puhuu totta, vaikka kukaan ei välttämättä uskoisi häntä. Ajauduin suhteeseen, ajauduin hänen luokseen, koska olin tyttö, jonka kaltaisia ei pitäisi olla olemassa: tyttö, joka heittäytyi innokkaana pedofiilin käsiin. Mutta ei, pedofiili ei ole oikea sana, ei ole koskaan ollut. Se on totuudenvastainen ja on väärin käyttää sitä - yhtä väärin kuin leimata minut pelkäksi uhriksi. Strane ei ollut milloinkaan yksioikoinen, enkä ollut minäkään."
Vakuuttelusta muodostuukin Vanessalle eräänlainen henkinen pelastusrengas, johon tarrautua. Jos hän kieltäytyy uskomasta tulleensa hyväksikäytetyksi, sehän tarkoittaa sitä, ettei hän koskaan ollut uhri - vai mitä? Vanessan tietä kohti hyväksyntää onkin toisinaan vaikea seurata. Hän tuntuu kyllä jollain tasolla tietävän, että se mitä hänelle tapahtuu on väärin ja vastenmielistä. Aivan ensimmäisestä hyväksikäyttötilanteesta lähtien Vanessa kokee eräänlaisia kehostairtaantumisen kokemuksia, eikä ole läsnä seksuaalisten tilanteiden aikana. Hän ei myöskään yleensä kuvaile opettajaansa Stranea mitenkään imartelevasti, joten kyse ei siis ole siitä, että Vanessa olisi erityisen mieltynyt mieheen. 
."Mutta en ole riitävän rohkea sanomaan niin - en uskalla edes sanoa, että minua oksettaa muistella, miten hän siirsi käteni vehkeensä päälle, että en ymmärrä, miksei hän lopettanut purskahtaessani itkuun. Että ensimmäisellä kerralla ajattelin koko ajan: Haluan kotiin."
Jatkaakseni vertailua Lolitaan, kirjoitin tuolloin kertojasta seuraavaa: "Hämmentävintä oli kenties se, miten lukiessa oli aina välillä pysähdyttävä muistuttelemaan itselleen kertojan mielenlaadusta ja epäluotettavuudesta. Humbert kun on ovela kertoja: hän osoittaa nöyryyttä, jopa jonkinasteista syyllisyyttä, kuvaillessaan tapahtumien kulkua ja omia motiivejaan." Myös Vanessan opettaja herra Strane käyttää näitä samoja keinoja. Hän vannoo rakkauttaan, vannoo tulevansa suorastaan hulluksi Vanessan läheisyydessä sekä tietää aina mistä naruista milloinkin vedellä. Myötätuntoa, kehuja, lohtua. Ero Lolitaan on kuitenkin siinä, kenen näkökulmasta kertomusta tarkastellaan. Kun kertojana onkin hyväksikäyttäjän sijaan hyväksikäytetty, näyttäytyy aikuisen miehen käyttämä manipulaatio aivan erilaisessa valossa. 

Kirja on kaiken kaikkiaan äärimmäisen kiinnostava, mutta myös hyvin rankka teemoiltaan. Siinä missä Lolita ei kuvaile seksuaalisia kohtauksia erityisen tarkasti, ei Vanessa juurikaan säästele lukijaansa. Jonkun mielestä näin tarkka kuvailu saattaa olla tarpeetonta, mutta mielestäni se sopi kirjan henkeen. Lukijan on tarkoituskin voida hieman pahoin, kun aikuinen opettaja, luottohenkilö, kietoo alaikäisen tytön saalistajan verkkoonsa. Grooming on todellisen maailman ilmiö, jonka henkisesti tuhoavat vaikutukset Russell on onnistunut kuvaamaan varoittavan hyvin. 


Arvosana: * * * * ½ 


Salla Simukka - Lukitut

"Meidät noudettiin keskellä kirkasta päivää, kohteliaasti ja rauhallisesti. Ei varmasti ollut tarkoitus, että kukaan kuolisi. Ei varmasti ollut tarkoitus, että kaikki menisi sellaiseksi kuin meni. Tämä on meidän tarinamme."

Te olette nyt vankilassa. Teidät on vangittu, koska on olemassa vahvat perusteet olettaa, että jokainen teistä tekee jossain vaiheessa rikoksen, josta teitä kuuluu rangaista. Ette ole tehneet noita rikoksia vielä, mutta todennäköisyyslaskelmat osoittavat, että teette ne. Olette täällä siksi, että nyt on viimeinen hetki tehdä parannus. Elämänne suunta voi vielä kääntyä. Jos pystytte ennen kahdeksantoistavuotissyntymäpäiväänne tunnustamaan tulevan rikoksenne ja osoittamaan katumusta, pääsette vankilasta. Mikäli ette, jäätte kärsimään rangaistustanne.

Tammi

Viisikymmentä nuorta noudetaan kodeistaan keskellä kirkasta päivää ja viedään suoraa päätä vankilaan ilman minkäänlaista selitystä. Vasta lukittujen ovien takana selviää, että jokaista näistä nuorista epäillään rikoksesta, jonka he tulevat tekemään joskus määrittelemättömässä tulevaisuudessa. Päästäkseen pois vankilasta heistä jokaisen on keksittävä, mikä heidän rikoksensa tulee olemaan. Tilanne vaikuttaa täydellisen epätoivoiselta - mutta siitä huolimatta yksikään nuorista ei osaa arvata, että yksi heistä tulisi kuolemaan... 

Kirjan lähtötilanne on mielenkiintoinen ja jättää pohtimaan, kuinka ihmeessä jonkun olisi mahdollista päätellä oma rikoksensa jo ennen kuin sitä on koskaan tapahtunutkaan. Valitettavasti Lukitut ei juurikaan tarjoa tähän pohdiskeluun vastauksia, sillä koko dystooppisen vankila-asetelman sijaan sen todellinen pääpainotus vaikuttaakin olevan kirjan hahmoissa ja näiden välisissä ihmissuhteissa. Tämähän ei sikäli ole huono asia, mutta olin kai toivonut kirjan alkuasetelman takia jotakin toiminnallisempaa. Nyt koko vankila jää jokseenkin kevyehköksi taustakuvioksi, mikä oli osaltaan pettymys. 

Monimuotoisuus on toki äärimmäisen tärkeä asia myös kirjallisuudessa, mutta samaan aikaan tuntui vähän siltä, että päähenkilöjoukon kanssa oli ahnehdittu liikaakin: on panseksuaalisuutta, homoseksuaalisuutta, aseksuaalisuutta, demiseksuaalisuutta, rodullistamista, genderfluidia, polyamoriaa... Ehkä henkilökohtaisesti olisin valinnut yhden tai kaksi asiaa joihin keskittyä paremmin. Kun päähenkilöitä on peräti viisi, jää heistä jokainen jossain määrin pintaraapaisuksi, ja samalla heidän vähemmistöasemansa jää helposti triviaaliksi tai ainoaksi heitä määrittäväksi piirteeksi. Olisin pitänyt ajatuksesta enemmän, mikäli juoni olisi antanut sille selityksen. Oltaisiinko kirjan yhteiskunnassa voitu esimerkiksi kokea, että vähemmistönuoret ovat taipuvaisempia rikoksiin? Miten tällainen ennakkoluulo vaikuttaa näihin nuoriin? Tästä olisi voinut saada ihan kiintoisan näkökulman tarinaan.

Minusta on aina kiinnostavaa lukea kirjoja, joissa jo alkumetreillä paljastetaan jokin myöhemmin tapahtuva juonikuvio: tässä esimerkiksi se, että yksi nuorista tulee kuolemaan. Tai siis, ihan hirveän raivostuttavaahan se on! Tai siis koukuttavaa! Tai siis raivostuttavaa! Alan aina ylianalysoida kaikkea, kun koetan päätellä, miten kyseiseen lopputilanteeseen tullaan päätymään ja kuka heittää henkensä. :D Se on tavallaan tosi viihdyttävää, vaikka samalla tulee väkisinkin kiihdytettyä lukutahtia, että saisi vain tietää vastauksen. Sitten sitä ahdistuu omien lempihahmojensa puolesta, mutta toisaalta saapahan ainakin heti alussa varoituksen ja aikaa valmistautua siihen, että jotain pahaa saattaa tapahtua!

En usko, että kuuluin aivan tämän kirjan kohdeyleisöön. Luulisin kuitenkin, että minua nuoremmille se tarjoaa hyviä samaistumisenkohteita tai ainakin ajattelemisen aihetta. Mielestäni Simukka on kirjoittanut parempiakin teoksia, Lumikki-trilogia nyt erityisesti, tosin olin toki itsekin nuorempi sen lukiessani! Kirjotustyylistä tämä ei kärsi, sillä kuvailun ja tekstin sujuvuuden Simukka kyllä hallitsee. Lukitut ei ole missään nimessä liian raskaslukuinen ja olisi oikeastaan jopa voinut hyötyä tätä pidemmästä sivumäärästä. Hahmot esiteltiin alussa sujuvasti, mutta heihin ei aivan kunnolla ehtinyt tutustua, kun tarina olikin jo ohi. Etenkin Oliver ja Meea vaikuttivat todella sympaattisilta. 

Arvosana: * * ½

Emmi-Liia Sjöholm - Paperilla toinen

Imetän, imetän, imetän. Hyssyttelen, hyssyttelen, hyssyttelen. Rakastan, rakastan, rakastan. Silti mietin: Miksen koskaan lähtenyt vaihto-oppilaaksi? Miksen harrastanut ryhmäseksiä, kun siihen oli tilaisuus? Miksen pakastanut munasolujani ja odottanut pidempään?

Kosmos

Emmi-Liia Sjöholm käsittelee teoksessaan äitiyttä ja sen haasteita, naiseutta, seksuaalisuutta ja itsensä etsimistä. Paperilla toinen on autofiktiivinen teos, toisin sanoen se ammentaa aineksensa kirjailijan omasta elämästä, mutta kertoo ne kaunokirjallisin keinoin. Lukijan pohdittavaksi jää, mikä kaikki on totta sellaisenaan ja mikä on väritettyä. Teos herätti paljon keskustelua julkaisunsa aikaan, ja ainakin täällä Tampereella sen varausjonossa keikkuu vielä yli sata ihmistä. Kiinnostus ei siis suinkaan ole laantunut.

"Olin seurustellut suomiräppärin kanssa ja hankkinut reisitaskuhousut. 
Olin rakastanut denimkeräilijää ja pukeutunut peltimäisiin farkkuihin, jotka eivät edes ehtineet mukautua päälleni ennen suhteen päättymistä. 

Olin hullaantunut huumeiden viihdekäyttäjään, alkanut polttaa satunnaisesti pilveä ja kääntänyt pääni, kun hän veti viivoja. 
Olin ihastunut mieheen, joka piti minusta enemmän kuin minä hänestä. Opettelin pitämään hänestä. 
Olin ihastunut mieheen, josta pidin enemmän kuin hän minusta. Muutin itseäni, jotta hän asettuisi kanssani aloilleen.

Jos haluaisin muuttua itseni vuoksi, millainen olisin?"
 

Äitiyden teemat ovat minulle itselleni vielä kaukaisia, mutta sitä paremmin kolahtivat pohdinnat omasta identiteetistä, oman itsensä rakastamisesta ja tarpeesta miellyttää muita ihmisiä. Teksti oli tältä osin hyvinkin karua, erityisesti kun tietää, miten paljon paineita nuoriin naisiin kohdistuu juuri esimerkiksi seksuaalisuuden osalta. Olen itse ollut aina yleisellä tasolla kovin miellyttämisenhaluinen persoona, joten voin samaistua siihen pakottavaan tarpeeseen tulla hyväksytyksi, vaikka sen vuoksi joutuisikin muuttamaan itseään suuntaan tai toiseen. Kirjaa lukiessa on ensin helppo tuntea pahaa mieltä kertojan puolesta, ja sen jälkeen havahtua pohtimaan, tekisinkö itse tuossa tilanteessa ihan samalla tavalla? 

Tuntuu väärältä sanoa, että kirja vaikutti jotenkin kevyeltä lukea, kun huomioi millaisia teemoja se käsittelee. Kirjailija ei kuitenkaan jää niihin juuri vellomaan, vaan tuntuu enemmänkin toteavan ne ja siirtyvän sitten seuraavaan. Ei ole erityistä kaunopuheisuutta tai tarkkaa yksityiskohtaista kuvailua. Ei mässäillä seksikuvastolla, vaikka sitä paljon esiintyykin. Ehkä juuri tällainen tyyli on toisaalta tehokas tapa purkaa vaikeiden asioiden, kuten seksuaalisuuden, äitiyden ja abortin ympärille muodostuneita tabuja? Miksi suotta kierrellä ja kaarrella, kun kaikesta voi puhua suoraankin. 

Toki myös kirjan rakenne tuo tekstiin tietynlaista keveyttä. Luvut ovat lyhyitä katkelmia, ikään kuin päiväkirjasta napattuja, mutta eivät kuitenkaan missään kronologisessa järjestyksessä. Ennemminkin otteita sieltä ja täältä, pitkin poikin elämää. Jonkinasteinen tajunnanvirtaisuus ei kuitenkaan häirinnyt lukemista ollenkaan, sillä kunkin pätkän kultainen lanka oli kuitenkin helppoa löytää ja yhdistää se muihin katkelmiin. Nautin tästä kovasti, ja teos herätteli myös pohdiskelemaan omaa elämääni, siitäkin huolimatta, että samaistumispintaa ei suoraan kaikkeen ollutkaan.

Arvosana: * * * *

Kari Hotakainen - Tarina

 Millainen on arvokas elämä? Millainen on hyvä elämäntarina?

Tilanne on tämä: Maaseutu on muutettu Virkistysalueeksi, kaikki asuvat Kaupungissa. Ammatit ja työnkuvat ovat muuttuneet tai kadonneet kokonaan, kukaan ei löydä paikkaansa, asiat ovat karanneet käsistä.

Kun kaikille ei riitä asuntoja, alkaa raaka pudotuspeli. Asunnon saavat parhaiden tarinoiden kertojat, muut joutuvat Parakkiin tai tyhjiin Kauppakeskuksiin rakennettuihin väliaikaistiloihin.

Kuka osaa kertoa vetävimmän tarinan ja esittää elämänsä kiinnostavana, kuka uupuu mahdottoman tehtävän edessä? Mekeeko Presidentiltä hermot, onnistuuko Muumipeikko tuotteistamaan supikoiran? Miksi Rahikainen on muuttanut nimensä Rahiciksi, millaisen lopun saa suutelemisesta pitävän iäkkään pariskunnan rakkaustarina?

Siltala
Tarina kertoo yhteiskunnasta, jossa kaikki ihmiset on pakotettu maaseudulta Kaupunkiin. Muuttoliike on tuonut mukanaan valtavan asuntopulan, minkä vuoksi iso osa ihmisistä elää vanhoissa hylätyissä kauppakeskuksissa tai Parakissa, jossa elämä on alkeellista ja kurjaa. Päättäjät haluavat välttää vastuunoton, eikä heillä ole tarjota selkeää ratkaisua asunto-ongelmaan, joten he ulkoistavat ratkaisun keksimisen ryhmälle korkeakoulutettuja työttömiä. Päätetään, että parhaimman elämäntarinan kertovat saavat hienon vastavalmistuneen asunnon - muut passitetaan Parakkiin. Millaisen tarinan kertoo entinen rikollinen, entäs Jeesuksen paluuseen uskova Miriam tai oman elämänsä kiintotähti Caj Rahic?

Alkusanoina todettakoon, etten tätä ennen ole koskaan ikinä milloinkaan lukenut ainuttakaan Kari Hotakaisen teosta. Pätevää vertailupohjaa tai käsitystä hänen tavanomaisestaan kirjoitustyylistään minulla ei siis ole muuten kuin takakansitekstin kuvauksen "näin pitelemättömästi Hotakainen ei ole koskaan aiemmin kirjoittanut" verran. Tarina olikin varsin hyvä ensikosketus, vaikka ei välttämättä saakaan minua lukemaan hänen muita teoksiaan. 

Tarina tuntui hengeltään jotenkin orwellilaiselta, vaikka onkin selvästi kevyemmällä ja humoristisemmalla otteella kirjoitettu. Kuten Orwellin teoksessa 1984, myös Tarinassa yhteiskuntaa johdetaan jokseenkin mielivaltaisesti kasvottomien, nimettömien päättäjien toimesta, joskin tässä tapauksessa päättäjät tuntuvat melko selkärangattomilta ja haluttomilta ratkaista asioita itse. Eläinten vallankumoukseen saakka ei sentään aivan päästä, vaikka eläimet jäävätkin keskenään ihmettelemään ihmisten haihtumista maaseudulta. Kuka tietää, jos vaikka tällainen sivujuonne olisi ollut mahdollinen, mikäli eläinten ympärille kehittyvää juonta oltaisiin tutkittu enemmänkin. Nyt se jäi vähän irralliseksi ja tyngäksi Muumipeikkoineen kaikkineen. 

Teoksessa esitellään kirjo erilaisia ihmiskohtaloita ja -kuvauksia. Iso osa tarinaansa kertovista suhtautuu omaansa vähättelevästi ja jopa hieman kummeksuu, että miksi ja kenelle he tarinaansa ovat oikeastaan kertomassa. Osa taas on valmis vuodattamaan koko persoonansa paperille paremman elämän toivossa. Minusta oli hauska lukea kunkin henkilön tarina ja sitten koettaa arvata, minne heidän kohtaloistaan päättävä henkilö heidät sijoittaisi. Olikin yllättävää, miten selkeän henkilökuvan jo muutaman sivun kuvailuista sai - toisaalta en voinut olla miettimättä, miltä oma elämäntarinani näyttäytyisi tällä tavalla auki kirjoitettuna. Vastaisiko se todella minua? Voiko ihmisen elämää ylipäätään summata muutamaan sivuun tekstiä? 

Kaiken kaikkiaan Tarinasta jäi vähän ristiriitaiset tuntemukset. Ei siksi, ettäkö se olisi ollut jollain tavalla huono, vaan ennemminkin sen kirjotustavan ja maailmankuvan vuoksi. Samaan aikaan tämä oli hyvin kevyttä luettavaa, mutta toisaalta sen kyynisyydestä jäi jotenkin levoton olo. Kirjoitustyyli oli tosiaankin paikoitellen varsin "pitelemätön", ehkä jonkinlaista tajunnanvirtaa. Myös teoksessa kuvatut ihmiskohtalot jäivät loppujen lopuksi hyvin avoimiksi. Tarinalle ei tavallaan tullut selkeää loppua. Ei ainakaan onnellista sellaista.

Arvosana: * * *